Ja
toista osaa kehiin! Halki ikiyön (Through the Ever Night) on jatkoa kirjalle
Paljaan taivaan alla. Aria on palannut ulkopuolelle ja hänen on löydettävä
yhä-sininen saadakseen Talonin takaisin. Perry on vuorovetisten uusi veriherra,
mutta heimon luottamus ei hevillä löydy. Heimo ei katso hyvällä varsinkaan
sitä, kun Perry heimon luo palatessaan tuo Arian mukanaan. Asukki ei kuulu
heimon pariin. Myyrälutka, he sanovat.
Ookkayh, kirja on
toteutukseltaan samankaltainen kuin ensimmäinenkin osa. Kieli on samanlaista,
yhtä helppoa ja kevyttä lukea. Kerronta oli selkeää, joten kenelläkään ei
pitäisi olla vaikeuksia ymmärtää
tekstiä. Juoni oli yhtä arvattavissa kuin sarjan ensimmäisessäkin
osassa. Muiden kirjojen taustalle jää tämäkin.
"En
voi lähteä. En voi jättää kaikkia näitä ihmisiä tänne kuolemaan. Kuvittelin
voivani avata lukot sisältä käsin, mutta en onnistu. Talon on täällä. Caleb ja
Rune - kaikki. Sinun täytyy järjestää
meidät ulos täältä. Olemme lisäsähkön varassa. Sitä riittää vain pariksi
päiväksi. Sitten se on menoa. Sen jälkeen meiltä loppuu happi."
Toisen
osan myötä miljöö laajenee. Aria ja Roar lähtevät sarvien heimon luo
varmistaakseen, onko Liv, Perryn sisko, kunnossa ja samalla kysyäkseen
Sablelta, sarvien veriherralta tietoa yhä-sinisestä. Matkantekoa ei kuvattu
kovinkaan tarkasti, eikä juurikaan maisemia. Kuvausta myös sarvien kaupungista
oli niukanpuoleisesti. Aika paljon jäi oman mielikuvitukseni varaan.
Roar
ja Cinder pysyivät edelleen lempihahmoinani. Ariastakin aloin pitää enemmän,
mutta Perry on edelleen yksi inhokeistani, samoin Brooke. Hahmokehitystä ei
tapahtunut melkeinpä lainkaan, paitsi lopussa, kun Perry ja Aria päättivät olla
avoimesti yhdessäyhdessä myös vuorovetisten edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti